Japaniin taas

Viisumit olisivat pitäneet olla jo kunnossa joskus viime vuoden puolella. Sen jälkeen on ehdtty jo kertaalleen käydä Japanin puolella uusimassa turistiviisumi. Ja nyt sitten toistamiseen. Asiasta kyselin muutamaan otteeseen kuukauden välein. Kun viesti oli, että älä huolehdi, niin enpä sitten. Tosin viimeisellä viikolla muistuttaessani sain aitoa hämmästystä, että miksi vasta nyt kerron!? Täällä kyllä, jos missä olen oppinut pitämään huolen omista asioistani, joten varasuunnitelma tietysti tämän varalle oli. Siinä sitten pari päivää kummasteltiin ja arvasin, että tulisi toistamiseen reissu lautalla Japaniin.

Suunnittelmatta sen kummempia lähdin perjantaina matkaan. Kovin paljon ei ollut tarkoitus rahaa tuhlata, mutta Fukuoka toistamiseen kolmelle päivälle ei miellyttänyt sekään. Siinä sitten perjantai-iltana halusin kahvia ja päätin, että seuraavan kupin nautinkin Kiotossa. Ei muutakuin yöbussiin nukkumaan ja aamulla väsyneenä herätys Kiotossa. Starbucks löytyi pyytämättä ja yllätyksenä. Viereisen pöydän tyttäret vielä hakivat kartan avusteeksi. Kahvikupin lisäksi tavoitteena oli nähdä kultainen paviljonki, jonka spottasin n. 7-8 km päästä kahvilasta. Kaunis aamu ja väsynyt mielenlaatu, jalat alle ja menoksi. Samalla sitten tutkailin Japanilaista sielunelämää aamusin sekä vastaantulevia nähtävyyksiä. Isoja teitä vierustaa isot, hulppeat rakennnukset. Vaan kun poiketaan näiltä, niin pientaloasutusta tulee vastaan samantien. Ei meillä kotona kyllä.

Kultaisessa paviljongissa sitten pällistelyä ja kuvia. Sekä itse otettuna, että esiintyessä. Kuvittelin, ettei ulkomaalainen olisi niin kummallinen ilmestys, mutta ehkä se olikin komea ulkonäkö joka miellytti. Hauskasti vielä jokainen ryhmä ilmoitti kysyessä olevansa koreasta. No äläs nyt, niin minäkin…

Loppupäivä kului sitten melkoisen koomassa väsyneenä, joten tyydyin katukahvila-ruokalaosastoon sekä pieniiin täsmäiskuihin lähimaastoon. Pari japanilaista päätti testata englannin osaamista ja mukaviakin olivat. Opin toiselta samurai kiitoksen, jolla sitten hämmästytin putiikkien henkilökuntaa. Että osaa se gai-jinkin.

Seuraava yöbussi ja takaisin Fukuokaan. Vähän paremmin nukuttu yö, mutta silti koomainen olo aamulla. Ylitsevuotava ystävällisyyteni kuitenkin velvoitti kysymään backpackerilta minne oli menossa. Suunta oli sama ja koska tiesin paikan, niin ehdotin että yhdessä tuumin mennään. Ja niin selvisi, että kaveri olikin ihan kotosuomesta! Vierasmajassa oli vielä tuttu oottamassa, joten melkoinen suomiseurahan siitä sitten. Kun sattumalta samassa majassa oli yöpymässä vielä kaks muuta suomalaisheeboa, niin tehtiin todennäköisesti paikan suomalaisennätys, viisi.

Päivällä vierailtiin muutamassa temppelissa ja illalla oli tarkoitus testata paikallinen kylpylä. Vaan allekirjoittaneen tatuointi esti vierailun, joten se siitä. Ei muutakuin illallisella, jossa taas kuvattavaksi samalla ja maittavat nuudelit. Yleistä palloilua siellä täällä ja lopuksi tavernaan oluelle.

Vierasmajassa oli vielä useampi orkesteri hereillä, mutta allekirjoittaneeella pisti luomet silmän päälle siihen malliin, että peti kutsui samantien.

Seuraavana aamuna sushiaamiainen, lisää kahvia ja lopuksi satamaan odottelemaan paattia.

Ja takaisin kotia. Eikun Koreaan.

Hyvää ruokahalua

Aikaa on kulunut ja ruoka on maistunut. Vaikka vieläkin tunnustaudun melkolailla kaikkiruokaiseksi, niin on luonnollisesti tässä vaiheessa löytynyt ja paikallisesta listasta suosikkeja. Tässäpä muutama.

삼겹살 (samgyeopsal) - Ei päivittäiseen naposteluun, vaan iltojen iloksi porukassa. Pöytägrilliin possua, mausteeksei muutaman sortin soosia, salaatteja sekä kimchiä. Lihan kanssa myös juodaan paikallista viinaa, eli sojua. No, jossei juoda, niin malja ainakin nostetaan.

김치찌개 (kimchi jjigae) - Perus-perusruokaa. Mausteista kaalipataa, jossa lisäksi tofua ja lihaa. Tarjoillaan kiehuvana riisin kera. Jjigae on perusruokaa, jota sitten varioidaan mielen mukaan tonnikalalla, merenelävillä jne.

비빔밥 (bibimpap) - Korealainen pyttipannu, tosin hieman terveellisempi. Riisiä, vihanneksia sekä tulista kastiketta. Kaikki sujuvasti sekaisin vatiin ja eikun herkuttelemaan. Tarjoillaan myös lämpimänä.

짜장면 (jjajangmyoen) - Nuudelia ja mustaa kastiketta, pitää sisällään sipulia ja joskus lihaa. Herkullista ja erityisen suosittua.

김밥 (kimbab) - Merilevärullaan käärittyä riisiä ja lisukkeita. Perussetissä kananmunaa, porkkanaa, pinaattia jne. Lisäksi variaatioita tonnikalaan, lihaan ja juustoon. Nopeaa ja ravitsevaa.

Rankaisusta

Joku muistaneee ammoisilta alkuajoilta kun ihmettelin rankaisun vaikeutta. Osaksi siksi, etten ollut lasten kanssa paljoa toiminut, osaksi siksi että ensimmäisessä paikassa rankaisu kiellettiin. Ja silti sitten kuria pitäisi. Pelaa siinä sitten.

Geojen saarella sitten pääsin näkemään jo hieman paikallisten opettajien toimia ja siitä mukautettuna sitten on oma tyyli muokkautunut.

Pelataan hieman eri asteilla, toisinaan jos tekeminen on hyvää ja kaikki yrittävät tarpeeksi, ei pieni älämölö tms nahistelu aiheuta toimia. Jos jokin osa yhtälöstä uupuu, suoritetaan rankaisu. Koska kieli ja   mieli on äärimmäisen rajallinen lasten kanssa, uskon enemmän fyysiseen rankaisuun. Tässä tapauksessa se tarkoittaa liikkumista. Punnerruksia, haarahyppyjä, juoksua yms. Useimmiten palaute tulee välittömästi (joku hölmöilee), toisinaan suoritteen jälkeen (ponneton ja haluton harjoite tms). Samaan aikaan selittäen ja näyttäen osaan kertoa miksi rangaistiin. Ja aina on seuraava erä menty paremmin. Toisinaan rangaistukseen lisätään pieni läpäytys takapuolelle potkukyljyksellä tms.

Edelliset rangaistukset hoidetaan puolin ja toisin hymy huulilla kovaäänisesti. Osittain myös  mielestäni kuuluvat, no pakostakin jokaiseen harjoitteeeseen. Se keskittymiskyky.

Kovin rangaistus sitten seuraa, kun mitta on täyttynyt tunnilla tarpeeksi. Liikaa hälinää, ei totella (tarpeeksi nopeasti) yleinen levottomuus. Punnerrusasento ylhäällä. Ja täysi hiljaisuus. Viisi minuuttia, kymmenen minuuttia, kokeilkaa itse. Vaikka fyysinen rangaistus tuntuu, niin luulen että lapsiin vaikuttaa enemmän ohjaajan asenteen muuttuminen. Itse vakavoidun täysin. Rauhallisesti ja yksinkertaisesti selitän miksi näin tehdään/tehtiin ja lopetan tunnin. Toisinaan jotkut lapset käyvät pyytämässä anteeksi tunnin jälkeen. Tätä ei ole tarvinnut tehdä oikeastaan kuin kerran.

Normaalisti suosin suomen armeijan tyyliä yhden mokaamisesta, mutta toisinaan tunnin sujuvuuden kannalta on helpompi rangaista yhtä. Tämä tapahtuu yksinkertaisesti siirtämällä mörökölli sivuun hetkeksi. Jos mölinä jatkuu, niin oman opettajan toimistoon.

Edelleenkään ketään ei ole lyöty rankaisu tai vahingoittamistarkoituksessa.

Hei me muutetaan!

Pitkästä aikaa hauska tappa vanha tuttu.

Vai miten se nyt menikään?

Taakse jäi pienen pieni Okpo ja edestä löytyi Korean toiseksi suurin kaupunki Busan. Asukkaita pitäjässä on n. nelisen miljoonaa, joten varmasti uusiakin tuttavuuksia löytyy (löytyi jo).

Melkein, mutta vain melkein pahoittelen tämän blogin päivitystahtia. Asiahan on niin, että luulin alunperin kirjoittavani reissusta, samaan tapaan kuin Thaimaasta aikoinaan. Vaan kun reissaamisen sijaan paiskii duunia ja jököttää melkolailla samoilla konnuilla, niin eipä sitten irtoa. Vähän alussa ihmettelin sitten erinäisiä kulttuurieroja ja hallinnollista kömpelyyttä. Sitten ei kuitenkaan tehnyt mieli oikein siitäkään raportoida. Sisäistä dialogia on sitten käyty sitäkin enemmän ja kas, pikkuhiljaa asiat ovat sitten menneet parempaan suuntaan. Eniten taitaa olla merkintöjä opetus-aiheesta. Eipä siinä, mielenkiintoista avata moisia solmuja, varsinkin kun moni asia on itselle kovin uutta. Tosin eipä siinäkään mitään uutta auringon alla, ken sitä on tehnyt enemmän niin ihmettelee varmasti allekirjoittaneen oivalluksia, että mitäs tuossa nyt, vanha juttu. Pointti toki on se, että minä en etukäteen tiennyt paskan vertaa opettamisesta, korealaisesta kulttuurista enkä paikallisista lapsista. Joten perse edellä puuhun, uiden tai upoten miten vaan.

Katsotaan nyt mitä seuraavaksi. Opetuksesta lienee vielä jokunen sana sanottavana. Voipi olla, että jokunen kulttuurinen erokin tänne tiensä löytää.

Toiveitakin saa toki esittää. Joka tapauksessa, kerran viikossa tulee tekstiä aiheesta tai toisesta. Yritetään nyt ainakin.

Tänään ei opeta mitään

Sopivasti edelliseen liittyen, tänään ei opetettu mitään. Suunnitelmissa oli erittäin simppeli harjoite aluksi, vähän tekniikkaa ja lopuksi leikkiä. Vaan kun ei niin ei. Ei auta tankerokonglanti, ei näytttäminen, ei niin mikään. Väsy oli ipanoilla ja se näkyi alusta asti. Lopuksi sitten simppeli viestijuoksu hassutellen, jotta edes pieni hiki ja tekeminen saadaan aikaiseksi.

Tunti aikaa tehdä mitä pitääkin. Enkun opetusta, jumppaa, tekniikoita ja loppuun tosiaan jotain hauskaa pelaamista tai leikkimistä. Valitettavasti joutuu palkita väsymisestä, eli jos on väsy eikä huvita treeni, niin sitten pelataan. Mieluummin istuttaisin viimeiset 20 minuuttia hiljaa paikoillaan. Ehkä 1+1 menisi silloin perille. Toisinaan rangaistus on vain kuntopiiri/juoksentelua, eli ei aina sitä karkinmakuista peliä.

Millaisia rangaistus/palkitsemis tapoja teillä on käytössä?

Mitä tänään opetetaan?

Eipä siinä, mielelläni otan toiveita vastaan. Varsinkin kun on tullut huomattua, että suunnitelmia aina toisinaan joutuu pistämään uusiksi syystä jos toisesta. On kuitenkin turha toivoa, että korvaani lotkautan jos 2 min ennen tunnin alkua tullaan pyytämään, että tänään englannin opetus näin ja tekniikat näin. Sori, ei rokkaa meikäläisen kanssa.

Vaikka rennon letkeältä aina välillä näytänkin, niin jokaiselle tunnille on olemassa suunnitelma, parhaalle kaksi. Niiden mukaan sitten mennään ja näistä yksittäisistä puroista sitten muodostuu se hieman isompi kuva. Yksi yksittäinen tunti ei maata kaada, ei ainakaan saisi kaataa. Se voidaan lei tai syödä pitsaa tai mitä nyt ikinä keksitään, mutta ihan kylmiltäni en opetustoiveita toteuta. Täällä kun asiat ensin pitää miettiä kerran tai kaksi, miten opetat kielipuolena asioita. Ja silloinkin voi olla, että tankkaamisen jälkeen on sekä oppilas, että opettaja turhautunut kun mikään ei toimi. Onneksi näin ei ole kovin usein käynyt kuitenkaan. Tälläisiä tilanteita varten tietty on hyvä olla olemassa hätäsuunnitelma, joka sitten toimii pomminvarmasti. Peli/leikki tms millä nostetaan virne suupieleen ja hikikarpalot otsalle.

Lomille lompsis

Otti ja koitti kiinalainen juttu, eli uusi vuosi täällä menneellä viikolla. Keskiviikosta sunnuntaihin koko korea otti ja mobilisoitui paikasta paikkaan. Omalla kohdalla sanoin heipat Okpolle ja suuntasin lautalla kohti Busania, jossa matkakumppani työskentelee tällä hetkellä.

Seuralainen oli jo aiemmin päättänyt lähteä Seouliin, mutta sehän ei tahtia haitannut. Avainten luovutus keskiviikkona ja torstaista lauantaihin isännöisin asuntoa omine nokkineni.

Lomalle ei sen suurempia tavoitteita asetettu, lähinnä halusin vain päästä hetkeksi pois pikkukylästä ja rutiineista. Torstai oli itse pyhäpäivä, joten jo asunnon lähiseutu oli melkoisen hiljaista. Vaan hiljainen oli mieskin ja päivä menikin elokuvaa katsoessa ja välillä nukkuen. Pieni kävely väliin ja taas unta palloon. Perjantaina oli tarkoitus hieman käydä ostoksilla, mutta herra presidentin kanssa suoritettu lounas/illallinen venähti hyvään tyyliin, joten suosista ostelut lauantaille. Lauantaina sitten pienellä liekillä ylös pedistä ja lompsien Seomyoenin alueelle tutkiskeleman ruokakujaa ja markkinoita. Erinomainen stressimittari on maanalainen ostoskeskus, jossa korealaiset jyräävät teitin mennen ja tullen. Sikäli kun selviää ilman merkittävää verenpaineen nousua, on stressinsietokyky vähintäänkin siedettävä. Ostaminen loppupeleissä jäi kuitenkin haaveeksi, sillä mikään ei oikein miellyttänyt tarpeeksi. Kompromissiostoksia en tällä kertaa jaksanut toteuttaa, joten tarpeelliset tavarat poistetaan seuraavalla erää.

Iltaselle vielä yhteisvoimin liha-illallinen, tällä kertaa ilman paikallista apua. Ja hyvinhän se meni. Niin grillaantui härät ja possut sulassa sovussa suomalaisvoimin korealaisten tarjoilijoiden tirskutellessa vieressä. Lisäksi selvisi pienet erot muutamien lihojen kesken. Kerrassaan tärkeä juttu.

Tänään riskipäätöksellä sitten bussilla kohti kotia. Riski sinänsä, että tänään taas tiet ruuhkaantuu ihmisten palatessa koteihinsa odottamaan huomista arkea. Vaan arvelin, että ruuhkahuiput löytyvät illalta, joten 13 jälkeen voisi vielä päästä lennosta matkaan. Ja näinhän tuo meni. Arvio matkaan oli 2 tuntia, mutta kuski päästeli 1,5 tuntiin, joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Ostelin vielä lukuvalon huonetta somistamaan matkalta, joten jo kelpaa ihmisen olla ja möllöttää.

Geoje, Okpo, Goyheon

Geoje, Okpo

Ensimmäiset viikot on takana ja ohjelma on ollut kutakuinkin vaihteleva. Uusi vuosi, kävelyleiri, työn aloitus jne ovat sotkeneet aikataulua ja sen lisäksi parit kommunikaatiokatkokset.

Viikko siis alkaa vanhassa paikassa, Tonhyeongissa, jossa päivä venähtää matkojen ja joululomien erikoisjärjestelyiden vuoksi pitkäksi. Ja raskaaksi. Tiistai ja keskiviikko on opetusta “kotisalilla” jossa luokkia on kolme per päivä. Torstai ja perjantai sitten bussimatka toiseen osaan Geoje-saarta, jossa 5 luokkaa per päivä (joista 3 luokkaa yhteen pötköön).

Vaikka tekemistä riittää, niin muutos on ollut selkästi parempaan suuntaan. Majailen nyt täällä okpon salilla, jonne rakennettiin huone meikäläiselle. Periaatteessa kaikki löytyy, mitä tarvitaan. Huone, sänky, jääkaappi, suihku, pesukone ym. Ei tämä oikea asunto ole, mutta mielestäni parempi ratkaisu kuin perheasuminen. Aamuisin omaa huonetta lukuunottamatta pirun kylmä, joten hillitsee aamuntreeni-intoilua, että dojang on melkein pakkasen puolella.

Opetettavia luokkia on siis yhteensä 8, jotka ovat melkolailla erilaisia. Okpossa vedän luokat yksin ja Jan pyeongissa on apuna nuorempi takkyeon-mestari.

100 km

100 km kävely

Jo ennen työn aloittamista uudessa paikassa, udeltiin mitä pidän kävelystä. Kerroin, jotta vanhassa paikassa kävelin tunnin siivun töihin ja toisen takaisin. Joten jossen tykkää, niin en juuri vihaakaan.

Osallistuin sitten perinteiselle 100 km kävelylle, jossa oppilaiden kanssa kävellään kolme päivää, yhteensä tuo 100 km. Tosin sittemmin selvisi, että kokonaismääräksi jääkin n. 60 km, mutta tuota mahtipontista saturaista ei oltu haluttu muuttaa. Ja tästäkin itse kävely suoritetaan keskiviikkona ja perjantaina, torstain sisältäessä sitten liikkumista leiripaikalla futiksen, koriksen ja muiden aktiviteettien muodossa.

Varsin pian ymmärsin, että eihän tässä ollutkaan kyse siitä, että jaksanko minä kävellä tuon matkan, vaan jaksaako lapset. Siinä sitten löntysteltiin vauhtia vaihdellen etapilta toiselle, välillä melkoisiakin nousuja. Parilla taukopaikalla kuuli jo huolestuttavan paljon kitinän oloista mutinaa, mutta kun en ymmärrä niin en ymmärrä. Hymyä huuleen pennut, vielä yli puolet jäljellä!

Reissu alkoi aamukympin maissa ja pimeää täällä tullee n. 18 maissa. Tässä kohtaa kuulemma oli vielä pari tuntia reissua jäljellä. Vaikka “yökävely” sinänsä oli haluttu kokemukseksi, en ihan puoltanut tätä. Paikalliset kankkuset ja vataset kun vetävät niin pienillä kuin isoilla teillä tuhatta ja sataa ja siinä ei välttämättä pienten jalkojen sivuliike näy. Ohjaajilla oli punaiset valomiekat kantimissa joilla sitten ohjailtiin liikennettä hidastamaan. Välillä onnistuen, välillä ei.

Pimeän tullen myös reissu oli jo kestänyt aikalailla ja pienempien kulkijoiden ilakointi olikin latistunut ja kevyeen nyyhkytykseen. Erästä kulkijaa sitten kannettiin vuoroin ja tämä pikkuinen nukahtikin pari kertaa syliin kun kannoin häntä. Onneksi väsyneille ja vaivaisille oli sitten autokyyti varattuna ja sankari pääsi takapenkille nukkumaan. Samaten kuitenkin hieman vahingossa jäikin jonon peränpitäjäksi muutaman mukulan kanssa, joista yksi sitten yksi oli onnistunut kaatumaan ja loukkaamaan jalkansa. Eipä siinä, toinen kantoon ja joukko kokoon. Siinä sitten alle 10 sanalla yhteistä kieltä, vähän tsemppiä porukkaan ja pimeässä kohti määränpäätä (äärimmäisen mielenkiintoinen kokemus). Reippaan puolen tunnin rimpuilun jälkeen sitten etujoukko löytyikin odottamasta ja saatiin toinen vaivainen autonkyytiin.

Viimeinen etappi oli reilut puoli tuntia, jonka jälkeen majapaikassa illallinen, pesut, pisut ja nukkumaan. Paitsi että lapset jaksoivatkin pelata vielä. Ja vanhemmille oli tarjolla kanaa ja virvokkeita.

Torstaina majapaikalla pelejä ja leikkejä. Lepoa. Huoneet majapaikalla olivat mielenkiintoisia. Ei sänkyjä, pehmeä lattia lämmityksineen ja peittoja nurkassa. Siitä sitten vaan, ole hyvä.

Perjantaina heti aamupalan jälkeen joukko kokoon, marssikäsky ja eikun matkaan. Sateen uhka oli päällä ja itse mietin, että mitenköhän käy jos taivas repeää. Parin tunnin taapertamiseen jälkeen sitten alkoikin sataa kuin saavista ja joukko evakuoitiin läheiseen kouluun. Palaverin paikka ja päätös: lounas koululla, autot hakuun ja lapset kotiin. Mielestäni hyvä päätös, sateen jälkeen nimittäin viileä ilma olisi tehnyt tepposet ja veikkaan että muutama 10 nuhanenää ei olisi piristänyt kenenkään mieltä.

Ekana päivänä kuulemma reissua kertyi n. 40 km ja perjantaina ehdittiin taivaltamaan n. 7 km, joten 100 jäi alle puoleen.

Kyllä siinäkin oli melkolailla tarpeeksi.

Uusi kaupunki, uudet kujeet

Vuoden vaihtuessa myös työpaikka, toimenkuva ja “koti” vaihtui toiseen. Paikaksi asettui Geoje, piskuinen 200 tuhannen ihmisen saari, jossa paljon laivanrakennusteollisuutta sekä sitö myöten myös ulkomaalaisia enemmän kuin Tongyeongissa. Äkkiseltään vaikuttaa ihan viehättävältä paikalta. Toivottavasti ensivaikutelma kestää.

Toimenkuvassa muutoksia sen verran, että englanninopetus jäi kokonaan pois ja saleja tuli kaksi lisää. Näissä sitten kummassakin kaksi päivää lajiopetusta höystettynä pienellä määrällä englantia. Eli niinkuin alusta asti olisi jo pitänyt ollakin. Fiilikset ovat kutakuinkin kutkuttavat. Katsotaan miten äijän käy!