Täällä ollaan!

 Vihdoin ja viimein ensimmäinen merkintä tänne. Eli pähkinänkuoressa tarina ennen nykyhetkeä. Kuukausi sitten kuulin mahdollisuudesta lähteä Koreaan opettamaan taekwon-doa lähinnä lapsille ja alemmille vöille. Hetken mietittyäni tartuin tilaisuuteen ja irtisanoin asunnon ja työpaikan. Sittemmin suomen päässä koitettiin säätää viisumia ja saada lisäinformaatiota lähinnä kaikesta. Yritys hyvä kymmenen, mutta melkoisen hankalaa. Lopuksi selvisi, että emme ehdi saada viisumia, mutta paikan päällä tuo sitten onnistuisi helpommin. Ilman viisumia voi suomalainen vierailla Koreassa 90 päivää. Lähdön hetki koitti ja loppujen lopuksi vaikka fiksusti hoitamalla kaikki olisi ehtinyt paremmin kuin hyvin, niin lopuksi taas tuli kiire. No, hyvää oppia seuraavaan kertaan(?)

Tiistaiaamuna herätys kello 5 ja siitä sitten pikkuhiljaa kohti HKI-Vantaata, jossa lähtöselvitystä kaikessa rauhassa ja tarkoitus oli vielä ehtiä närppimään aamiainenkin. Vaan kappas, itse netissä tehty lähtöselvitys oli jäänyt puolitiehen ja niin olisi oma rinkka jäänyt Hong Kongiin, ellei määränpää olisi matkaseuralaisen toimesta selvinnyt myös virkailijalle. Siinä sitten tuhraantui aamiaisaika ja seuraavaksi sitten turvatarkastuksen kautta odottelemaan hetkeksi lentoa. Ensimmäinen pätkä oli HKI-Amsterdam, jossa ei kauaa nokka tuhissut. Pari tuntia ja oltiinkin jo kentällä taas. Siellä sitten huikea kokemus purilaisen parissa ja odottelua seuraavaan lentoon n. nelisen tuntia. Passin tarkastuksessa jo taas vähän kiirettä ja pieniä jononvaihtoja, jotta pääsi eroon rasittavista jenk..

Ja niin taas kerran nousu koneeseen. Tämä lento jo hermotti enemmän, sillä olin loukannut selkäni sunnuntaina muuttaessa ja välttämättä pitkät paikallaan istumiset ei välttämättä tee selälle hyvää. Lento kesti n. 11 tuntia enkä nukkunut räpäystäkään koko aikana. Virkeyden tilaa voitte kuvitella. Vaan viimein perillä ja sitten seuraavaan lähtöselvitykseen, jota siis ei tehty hki-vantaalla. Ja niinpä sitten täti Hong Kongissa ilmoitti, että valitettavasti ette voi nousta koneeseen, koska teillä ei ole lippua pois Koreasta. Siinä sitten pätevää selitystä, että ei ole lippua koska paluupäivä ei ole vielä selvillä. Vaan ei auta, pitää olla lippu pois jotta voi lentää maahan. Kriisipalaveri seuralaisen kanssa ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi ostaa 420 euron lippu kyseiseltä lentoyhtiöltä Tokioon. Tosin kävi selväksi, että lipun voi myös palauttaa, jolloin siitä peritään n. 20 e maksu. Olkoon tuo nyt sitten hinta siitä, ettei tätä asiaa tullut itse selvitettyä. Tosin missään ei tuollaista seikkaa tullut esiin, vaikka jonnin verran tuota viisumiasiaa tuli tutkailtua. (tällä hetkellä haaste on tuo lipun palauttaminen, sillä asuinpaikka on kys. toimistosta n. kolmen tunnin automatkan päässä. Jos on helppoa, niin on helppoa)

Kuudeksi tunniksi odottelua ja päivällinen tyyliä nuudelikeitto. Vaikka odotteluajat tunneissa tuntuvat pitkiltä, niin melko kivuttomasti ne kuitenkin menivät. Ensimmäisellä kentällä siis neljä ja toisessa kuusi. Viileä luonne?

Viimeinen lento ja meikäläisen takki jo melkoisen tyhjä, koska unta ei juurikaan ole saanut. Viimeisellä lennolla sitten simahdan ja otan kaksi tuntia koiranunta vapaalla penkkirivillä. Viimeinen tunti sitten täytellään maahantulokorttia ja ihmetellään, että mitä mihinkin nyt pitää vastata.

Tullissa sitten kaikki ennakoiva hermoilu päätyy tullivirkailijan nauruun passikuvalle. Kiitos vain. Ja kappas, näin ollaan Koreassa että humpsis vaan. Seuraavaksi sitten silmä tarkkana ja tunnistamaan valokuvissa nähtyä herraa, jonka pitäisi olla meitä vastassa. Vaan ei ole. Eikä kukaan tule myöskään tarttumaan hihasta, että tervetuloa. Istahdetaan hetkeksi ja mietitään, välillä näyttäydytää, mutta kukaan ei tunnista. Jonkin ajan kuluttua pyydämme infopistettä soittamaan yhteen numeroon, joka meillä on. Kukaan ei vastaa. Toisesta numerosta vastaa joku, joka pyytää soittamaan kolmanteen numeroon. Ja niin tulee vastaus, että ruuhka on kova ja ovat paikalla hakemassa meitä n. tunnin kuluttua.

Reilun tunnin päästä herra Kim saapuu paikalle ja pahoittelee ruuhkaa. Sitten istutaan odottamaan, jotain. 15 min päästä saapuu toinen herra paikalle joka pahoittelee myös ruuhkaa. Sitten nopea ruokailu, jonka jälkeen n. kuuden tunnin ajomatka eteläiseen kärkeen, Busaniin.  Autossa uni tulee melko notkeasti, kunnes välillä herää tankkaus ja taukopaikoilla. Kuskikin ehti ottaa pienet torkut jossain välissä.

Ja niin kello 4 torstaiaamuna olemme perillä Busanissa (todellisuudessa Gimhaessa) ja yöpaikka löytyy motellista, jossa on pyöreä vuode ja vaaleanpunaiset verhot ja poreamme. Isosta telkkarista avattaessa tulee.. Noh, niin. Pikasuihku ja sitten petiin. Kun ummisten silmiä, niin kello näyttää olevan viisi aamulla. 48 tuntia reissua takana. Väsytt…

(jatkuu)