Pitkästä aikaa hauska tappa vanha tuttu.
Vai miten se nyt menikään?
Taakse jäi pienen pieni Okpo ja edestä löytyi Korean toiseksi suurin kaupunki Busan. Asukkaita pitäjässä on n. nelisen miljoonaa, joten varmasti uusiakin tuttavuuksia löytyy (löytyi jo).
Melkein, mutta vain melkein pahoittelen tämän blogin päivitystahtia. Asiahan on niin, että luulin alunperin kirjoittavani reissusta, samaan tapaan kuin Thaimaasta aikoinaan. Vaan kun reissaamisen sijaan paiskii duunia ja jököttää melkolailla samoilla konnuilla, niin eipä sitten irtoa. Vähän alussa ihmettelin sitten erinäisiä kulttuurieroja ja hallinnollista kömpelyyttä. Sitten ei kuitenkaan tehnyt mieli oikein siitäkään raportoida. Sisäistä dialogia on sitten käyty sitäkin enemmän ja kas, pikkuhiljaa asiat ovat sitten menneet parempaan suuntaan. Eniten taitaa olla merkintöjä opetus-aiheesta. Eipä siinä, mielenkiintoista avata moisia solmuja, varsinkin kun moni asia on itselle kovin uutta. Tosin eipä siinäkään mitään uutta auringon alla, ken sitä on tehnyt enemmän niin ihmettelee varmasti allekirjoittaneen oivalluksia, että mitäs tuossa nyt, vanha juttu. Pointti toki on se, että minä en etukäteen tiennyt paskan vertaa opettamisesta, korealaisesta kulttuurista enkä paikallisista lapsista. Joten perse edellä puuhun, uiden tai upoten miten vaan.
Katsotaan nyt mitä seuraavaksi. Opetuksesta lienee vielä jokunen sana sanottavana. Voipi olla, että jokunen kulttuurinen erokin tänne tiensä löytää.
Toiveitakin saa toki esittää. Joka tapauksessa, kerran viikossa tulee tekstiä aiheesta tai toisesta. Yritetään nyt ainakin.
huhtikuu 18, 2008 kello 4:04 ip
Opetuksesta on varmasti hyvä kirjoittaa. Auttaa varmasti itseäsi, mutta saattaa jopa olla muistakin kovasti mielenkiintoista erityisesti sinun lähtökohdista nähtynä.
Eiköhän suurin osa meistä lähtökohtaisesti ole perse edelle samaiseen puuhun kavunnut. Ja hyvä niin. Tavallaan.