Joku muistaneee ammoisilta alkuajoilta kun ihmettelin rankaisun vaikeutta. Osaksi siksi, etten ollut lasten kanssa paljoa toiminut, osaksi siksi että ensimmäisessä paikassa rankaisu kiellettiin. Ja silti sitten kuria pitäisi. Pelaa siinä sitten.
Geojen saarella sitten pääsin näkemään jo hieman paikallisten opettajien toimia ja siitä mukautettuna sitten on oma tyyli muokkautunut.
Pelataan hieman eri asteilla, toisinaan jos tekeminen on hyvää ja kaikki yrittävät tarpeeksi, ei pieni älämölö tms nahistelu aiheuta toimia. Jos jokin osa yhtälöstä uupuu, suoritetaan rankaisu. Koska kieli ja mieli on äärimmäisen rajallinen lasten kanssa, uskon enemmän fyysiseen rankaisuun. Tässä tapauksessa se tarkoittaa liikkumista. Punnerruksia, haarahyppyjä, juoksua yms. Useimmiten palaute tulee välittömästi (joku hölmöilee), toisinaan suoritteen jälkeen (ponneton ja haluton harjoite tms). Samaan aikaan selittäen ja näyttäen osaan kertoa miksi rangaistiin. Ja aina on seuraava erä menty paremmin. Toisinaan rangaistukseen lisätään pieni läpäytys takapuolelle potkukyljyksellä tms.
Edelliset rangaistukset hoidetaan puolin ja toisin hymy huulilla kovaäänisesti. Osittain myös mielestäni kuuluvat, no pakostakin jokaiseen harjoitteeeseen. Se keskittymiskyky.
Kovin rangaistus sitten seuraa, kun mitta on täyttynyt tunnilla tarpeeksi. Liikaa hälinää, ei totella (tarpeeksi nopeasti) yleinen levottomuus. Punnerrusasento ylhäällä. Ja täysi hiljaisuus. Viisi minuuttia, kymmenen minuuttia, kokeilkaa itse. Vaikka fyysinen rangaistus tuntuu, niin luulen että lapsiin vaikuttaa enemmän ohjaajan asenteen muuttuminen. Itse vakavoidun täysin. Rauhallisesti ja yksinkertaisesti selitän miksi näin tehdään/tehtiin ja lopetan tunnin. Toisinaan jotkut lapset käyvät pyytämässä anteeksi tunnin jälkeen. Tätä ei ole tarvinnut tehdä oikeastaan kuin kerran.
Normaalisti suosin suomen armeijan tyyliä yhden mokaamisesta, mutta toisinaan tunnin sujuvuuden kannalta on helpompi rangaista yhtä. Tämä tapahtuu yksinkertaisesti siirtämällä mörökölli sivuun hetkeksi. Jos mölinä jatkuu, niin oman opettajan toimistoon.
Edelleenkään ketään ei ole lyöty rankaisu tai vahingoittamistarkoituksessa.
huhtikuu 24, 2008 kello 1:22 ip
Tuosta saa mukaellen varmasti ihan kelpo metodeja myös koto-Suomeen.
Tuo ohjaajan asenteen muuttuminen on hyvä “voimakeino”. Helppohan sitä on olla lupsakka, tsemppaava ja takoa huonoja juttuja, kun porukka painaa kuin viimeistä päivää. Jos treeni ei oikein tunnu maistuvan, niin ei siinä vieressä ole kauhean helppo hymyssä suin seistä.
Tästä päästään helposti muna-kana-keskusteluun. Ohjaajalla on iso vastuu puskea porukka tsemppipolkua eteenpäin. Eli luoda edellytykset hyvälle vetämiselle. Toisaalta aina tulee niitä päiviä, kun ollaan vähän enemmän levottomampia tai väsyneempiä tai jotain muuta epäsuotuisaa. Silloin on syytä pistää porkkana syrjään ja ottaa se norja bambukeppi käyttöön.
*whapaa*
huhtikuu 24, 2008 kello 3:15 ip
Tottis.
Taikka sitten jossain tapauksissa haistaa vielä yksi vivahde ja pistää leikkipäivä.
Luulen, jotta mitä enemmän ohjattua harjoitetta, sitä herkempi nenä.